Ymmärrystä Yrittämiseen

5 tärkeää yrittäjyyden elementtiä, joiden kehittämistä ei kannata unohtaa

Tarkenna ja selkeytä yritysideaa tai yritystoimintaa ja kehitä kannattavuutta valmennuksen avulla.

Kun yritystoiminta on aloitettu ja yritys toiminut jonkin aikaa, silloin on kysymysten aika. Joka päivä eteen tulee jotakin yrittämiseen liittyvää, johon sinun olisi löydettävä ratkaisu.  Aloittamisessa on aina riskinä se, miten toiminta saadaan mahdollisimman nopeasti rullaamaan hyvin. Alku on yritystoiminnan menestymisen ja yrittäjän jaksamisen kannalta oleellinen. 

Tässä valmennuksessa käydään läpi yritystoiminnan kannattavuuden ja menestymisen kannalta keskeisiä osa-alueita. Perusasioita, jotka on oltava kunnossa, kun lähdet rakentamaan kannattavaa bisnestä. Kun kiinnität näihin huomiota, saat liiketoimintasi paremmin toimimaan, kehittymään ja kannattamaan. 

 

UUSI TAPA OPPIA YRITTÄJYYDESTÄ 

Yritystoiminnan suunnittelu kannattaa ehdottomasti. Suunnittelu auttaa sinua hahmottamaan liikeideasi, arvioimaan markkinoiden kysyntää, kilpailutilannetta ja kehittämään liiketoimintastrategiaasi. Hyvä suunnitelma auttaa myös pitämään liiketoiminnan tavoitteet ja toimenpiteet selkeinä, sekä antaa sinulle paremman käsityksen liiketoiminnan kannattavuudesta ja mahdollisista riskeistä.

Yritystoiminnan suunnitteluprosessi auttaa sinua myös tunnistamaan tarvittavat resurssit, kuten rahoitus, henkilöstö ja toimitilat, sekä arvioimaan, miten nämä resurssit voidaan hankkia. Lisäksi suunnitteluprosessi auttaa sinua löytämään mahdollisia ongelmia ja esteitä etukäteen, mikä auttaa sinua valmistautumaan niihin paremmin.

Kun yritystoiminta on suunniteltu huolellisesti, on myös helpompi houkutella rahoitusta ja muita yhteistyökumppaneita, koska liiketoiminnan perusteet on mietitty hyvin läpi. Kaiken kaikkiaan yritystoiminnan suunnittelu on tärkeä askel menestyvän yrityksen perustamisessa.

Liiketoimintasuunnitelma on tärkeä työkalu jokaiselle yrittäjälle, mutta se ei aina takaa, että yritys menestyy. 

 

Tämän vuoksi Ymmärrystä Yrittämiseen on se kirsikka kakun päällä, joka  saa toimintasi kukoistamaan. 

 

Haluan lisää ymmärrystä yrittämiseen

 

Ei ole  liian myöhäistä tulla mukaan, vaikka yritystoimintasi olisi käynnistynyt jo aikaa sitten. Yritystoimintaa on kehitettävä koko ajan. Valmennus antaa sinulle näkökulmia miten tehdä asioita kannattavasti ja tehokkaasti. 

Kurssi auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi nopeammin.

 

Valmennuksen hinta 97 €
(sis. alv 24%)

 

MISSIONI ON EDISTÄÄ  YRITTÄJYYTTÄ, JOKA TUOTTAA ILOA JA TALOUDELLISTA VARMUUTTA .

 

TULE VALMENNUKSEEN! 

Tiistaisin klo 9.00 on valmennuksen LIVE ryhmätapaaminen, jossa vastailen kysymyksiin ja annan joitakin tärkeitä vinkkejä yrittäjyyteen LIVE tapaamisessa, LIVE vinkit nauhoitetaan.

Tule mukaan!

Tässä valmennuksessa saat työkaluja

  • Yritystoimintaan
  • Liiketoiminnan kehittämiseen ja kannattavuuteen
  • Asiakkaiden tavoittamiseen
  • Markkinointiin ja sisällöntuottamiseen
  • Myyntiin ja rahavirtoihin.
  • Hinnoitteluun.  

 

Kyllä, haluan valmennusta

Ymmärrystä Yrittämiseen -  toimivan yrityksen yritystoiminnan selkeyttämiseen ja kannattavuuteen suunnattu valmennuskokonaisuus

Valmennus keskittyy siihen, mitä kaikkea on yritystoiminnassa otettava huomioon ja vie sinut myös hiukan syvemmälle kannattavan yritystoiminnan perusasioihin. 

Voit tulla mukaan non-stop. Mitä nopeammin tulet mukaa sitä enemmän kurssista on sinulle hyötyä, sillä voit nyt olla mukana samalla hinnalla vuoden loppuun saakka. Saat kaikki LIVE ryhmäohjaukset ja minun osaamiseni vuoden loppuun saakka yhdellä hinnalla. 

BONUS

Voit valmennuksessa tehostaa myös markkinointia Markkinoinnin suunnittelu kokonaisuudella ja saat  Markkinointisuunnitelman tekemiseen selkeän työkalun.

Saat siis kaksi kurssia yhden hinnalla, kun ostat Ymmärrystä Yrittäjyyteen valmennuksen. 

 

Haluan kaksi kurssia yhden hinnalla

Mitä vielä mietit?

Tule mukaan valmennukseen, joka voi antaa yrittämiselle uuden suunnan  ja pääset kiinni kannattavuuden kehittämiseen tehokkaasti. 

Ymmärrät paremmin miksi asiakas on tärkeä liiketoiminnallesi ja kuka todella on asiakkaasi. Opit miten liiketoiminnasta saadaan kannattavaa rakentamalla monipuolisesti rahavirtoja yritykseesi. 

Haluan valmennukseen

Startti yrittäjäksi koulutus, Pohjois-Pohjanmaa

Erityiskiitos Tarjalle, jolla on pitkä, ajantasainen kokemus ja koulutus omiin aiheisiinsa ja inspiroiva koulutustapa. Kiitos <3

***********************************

Selkeytti tulevaisuuden suunnitelmia ja kirkasti yritysideaa ja syvensi taas osaamistani ja sain pari tärkeää oivallusta liiketoiminnan kehittämiseen ja keksin tulevalle yritykselleni nimen.

 *todennetut palautteet Te-palveluiden kurssilta

Verkkokaupan perustaminen koulutus Pohjois-Karjala ja Kainuu

Valtavan hyvä kokonaisuus verkkokaupan perustamiseen liittyvistä erilaisista asioista. 

********************************

Koulutus oli erinomainen alustus ja koonnos. Kouluttaja oli loistava! Ammattitaitoinen ja toi asiat esille havainnollisten esimerkkien kautta. Kiitos paljon erittäin ihanasta koulutuksesta.

*todennetut palautteet Te-palveluiden kurssilta